Vain kenguru-keppi puuttui

Olin taannoin jatkoilla bilettämässä eräässä helsinkiläisessä baarissa ja seurasin huvittuneena tanssilattian vieressä, kun nuorehko tyttö tanssi miehenalun kanssa.

Ei siinä sinällään mitään ihmeellistä, mutta tämä kaveri pomppi kirjaimellisesti seinille, ottaen tukea seinien ’ikkunoista’ ja muista kaiteista. Hän hyppi monesti siten, että kantapäät osuivat takapuoleen kuin olisi jossain treeneissä. Tosin, nämä hypyt olivat tasajaloin eikä vuoron perään.

Jottei tämä olisi näyttänyt turhan huvittavalta yksinään niin tyttö matki häntä vaikkakin ilman tukea seinistä tai kaiteista. Tyttö myös lisäsi omaan tanssiinsa baletin kumarruksia sekä limboa, mistä jälkimmäinen ei notkeudellaan häikäissyt.

Jotenkin siinä ei ollut järkeä.

Huvittunut

Jätä vastaus

© 2011 Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään.

Powered by Wordpress